27.5.17

Välittyykö tunnetila silmukoilla?

Palataan arkeen ja tavallisiin blogipostauksiin, niin ei jää blogi aivan tyhjäksi.

Nyt on pieniä neuleita työn alla meneillään, eikä Baobab-huivikaan ole vielä valmistunut.

Kuvaamatta on alpakkainen neuletakki, johon meni odotettua vähemmän lankaa (koska siitä tuli suunniteltua vähäisempi) ja lankaahan jäi tietenkin yli. Uskaltauduin aloittamaan pieniä villahousuja (Drops 20-10, linkki ei toimi nyt). Koko on noin puolivuotiaan, mutta käsissä alkoi tuntua siltä, että kaikki ei mene ihan niin kuin pitäisi. 
Lahkeen ja koko housun leveys alkoi olla epäilyttävän suuri. Tähän suuntaan juoksivat ajatukset: 
a) Ohje on viallinen ja ohjeesta neulomalla housuista tulee liian suuret
-no Ravelryssa on kyllä useita onnistuneita projekteja

b) Neuletiheys on väärään suuntaan kallellaan
-no ei ole, ohje on 20 s ja minulla 24-26 s kymmenellä sentillä

c) Käännöksessä on syntynyt virhe
-ei, kyllä ovat ihan samat ainakin suomeksi ja englanniksi

d) onkohan minulla sitten liikaa silmukoita
-no kyllä on ja reilusti, mistäköhän se johtuu

e) Olenko neulonut ohjeesta poiketen
-silmukkamäärät täsmäävät lisäysten alkuun, missäs niissä mennään pieleen

Ohjetta rivi riviltä seuraten useampaan kertaan lopulta löytyy väärinymmärretty kohta, lisäykset tehdään vain etukappaleella. Tämä ei tietenkään uppoa rajoittuneeseen ajatteluuni, aina kautta historianhan on tehty lisätilaa housuihin takakappaleella. 

Projekti jatkuu vain halulla saada jotain valmista ja siitä ilosta, että neule on tarpeeksi yksinkertaista pitsihuiviin verrattuna. Muuten tässä vaiheessa ärsyttää neuleohje, julkaisija, lanka, langan väri, mallineule ja Ravelryssa valmistuneissa housuissaan virnuilevat vauvat.

Ekan lahkeen valmistuttua koko on selkeästi pienempi, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että yhdelläkään vauvalla ei ole noin pulleat jalat. Tai eihän puolivuotiaat enää kyllä mitään vauvoja olekaan. Joten neulo vaan loppuun asti.
En kyllä tiedä, voiko näin negatiivissävytteisiä housuja antaa kenellekään käyttöön.